Mudi on pienehkö unkarilainen paimenkoira joka toimii kotimaassaan edelleen alkuperäisessä tehtävässään maatilan yleiskoirana. Mudin toimenkuvaan kuuluvat mm. eläinten (karja, lampaat yms.) paimennus, omaisuuden vartiointi ja pikkujyrsijöiden hävitys. Mudeja on käytetty myös mm. villisikojen metsästykseen. Suomessa mudit ovat pääasiassa seura- ja harrastuskoirina, ja ne soveltuvatkin kaveriksi monenlaiseen touhuun (toko, pk, agility jne.). Mudeja syntyy Suomessa keskimäärin pari pentuetta vuodessa, elossa olevan kannan koko lienee n. sadan kieppeillä. Mudin tehtävät maatilalla ovat luoneet tietyt vaatimukset sen luonteelle ja rakenteelle. Suurten eläinten liikuttelu on vaatinut pieneltä koiralta kestävää fysiikkaa, vahvaa itsetuntoa, voimakasta tahtoa ja itsenäisyyttä - samaan aikaan koiran on tullut olla myös ohjattavissa. Koska mudin toimenkuvaan on kuulunut ja kuuluu edelleen myös vahtiminen on tämä vietti niissä myös tyypillisesti tallella. Mudi vartioi kotia, omaisuutta ja tarpeen mukaan laumaansa. Haukkumalla paimentaminen ja vartiointihommat merkitsevät sitä ettei mudi ole "mykkä" rotu. Toisilla yksilöillä on haukku herkemmässä kuin toisilla, äänenkäyttö on yleensä kuitenkin hyvin kontrolloitavissa koulutuksella ja esim. kerrostaloelämä onnistuu hyvin. Rotumääritelmän mukaan mudi on "erinomaisen oppimiskykyinen, eloisa, rohkea, tarkkaavainen, työintoinen, valpas ja sopeutuvainen". Tyypillistä tuntuu olevan myös iloisuus ja huumorintaju, mudi on harvoin huonolla tuulella. Mudi tarvitsee mielestäni ehdottomasti vähintään hyvän peruskasvatuksen. Fiksuina kiipijöinä mudit ottavat lepsulta omistajalta helposti vallan omiin tassuihinsa ja määräävät sen jälkeen mielellään tahdin. Jämäkkä ja johdonmukainen ihminen on mielestäni hyvä mudinomistajakandidaatti. Mudi ei ole, eikä sen mielestäni tule olla, kouluttamatta kiva sohvaperuna tai "lapanen". Aitona työkoirana sen tulee saada riittävästi liikuntaa ja aivotyötä, oli tämä sitten "oikeita" paimennushommia, omaksi huviksi puuhailua tai kilpailuihin tähtäävää treenausta. Tuntemani harrastavat mudit ovat olleet tyypillisesti helppoja motivoitavia toiminnanhalun, saalisvietin ja taistelutahdon ansiosta. Monet ovat myös ahneita ja motivoitavissa myös ruualla. Treenikavereina mudit ovat oman kokemukseni mukaan miellyttämisenhaluisia mutta eivät nöyristeleviä, ja suht ohjaajakovia. Mudi on tyypillisesti sähäkkä liikkeissään ja erittäin nopea, ja esim. tottiksesta saa usein näyttävän. Sisätiloissa mudit ovat yleensä hyvin rauhallisia ja huomaamattomia. Mudit tarvitsevat pentuina normaalin sosiaalistamisen - tähän ja hyvään tapakasvatukseen kannattaa budjetoida aikaa koiran ensimmäisenä vuotena. Suurin osa mudeista on nykyään ystävällisen avoimia ihmisiä kohtaan, jotkut hieman pidättyväisiä ja muutamat erittäin pidättyväisiä. Toisia koiria kohtaan mudit ovat usein suht dominoivia, eivätkä aikuisina välttämättä koirapuistokoiria. Rekisteröinteihin suhteutettuna on mudeja kilpaillut eri harrastuslajeissa todella paljon (tarkat luvut Terhi Multamäen sivuilla), ja lisäksi useampi koira on koulutettu  hälytysryhmätasoiseksi pelastuskoiraksi. Tähän mennessä rodussa on kaksi suomalaista käyttövaliota (toinen hausta, toinen kolmesta lajista - hausta, jäljeltä ja etsintäkokeesta), kaksi tottelevaisuusvaliota ja kaksi agilityvaliota (molemmat maxiluokasta, toinen lisäksi Ruotsin agilityvalio). Toinen agilityvalioista siirtyi sittemmin medi-luokkaan, jossa voitti SM-kultaa v. 2005. Ruotsista löytyy niinikään kaksi tottelevaisuus- ja kaksi agilityvaliomudia, sekä sikäläisissä palveluskoirakokeissa kisaavia ja pelastuskoirakokeita suorittaneita yksilöitä. Suomessa luonnetestattuja mudeja on tällä hetkellä 49 kpl (kaikki tulokset osa-alueineen löytyvät Terhi Multamäen sivuilta). Suomalaisia mudeja on myös paimennustaipumustestattu - toistaiseksi paimennusvaisto tuntuu olevan suurimmalla osalla tallella. Mudi on kehittynyt pustan vaativissa oloissa kestäväksi ja sitkeäksi - paimenilla ei ole ollut syytä pitää fyysiseltä (tai psyykkiseltä) terveydeltä kyseenalaisia yksilöitä. Suomalaisenkin kokemuksen mukaan mudi on perusterve ja vastustuskykyinen rotu. Lonkkia, silmiä yms. on tutkittu vasta kymmenisen vuotta, tulokset ovat kuitenkin olleet hyviä (kaikki viralliset suomalaiset tulokset löytyvät Terhi Multamäen sivuilta). Mudi on kuulunut Pevisaan vuoden 2003 alusta lähtien - pentueiden vanhempien tulee olla lonkkakuvattuja. On mielestäni hyvä, että mudit menivät Pevisaan ajoissa, ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä, tilanteen seuraaminen on ensiarvoisen tärkeää. Joillain mudeilla on esiintynyt esim. kutinoita tai herkkävatsaisuutta. Mudin keskimääräinen elinikä tuntuu olevan n. 12-14 v. Mudi on hieman korkeuttaan pidempi, pystykorvainen paimenkoira. Vuonna 2000 (ja sittemmin myös 2004) uusittu rotumääritelmä määrittelee rodun säkäkorkeudeksi 38-47 cm, narttujen ihannekoon ollessa 40-42 cm ja urosten 43-45 cm. Painon tulisi olla 9-13 kg. Käytännössä koirat ovat usein tätä korkeampia ja/tai painavampia, ja variaatio koossa on ylipäätään suuri. Mudin pää ja raajojen etuosa ovat lyhyen, suoran ja sileän karvan peittämät. Muissa osissa karva on kauttaaltaan erittäin laineikasta tai hieman kiharaa, tiheää ja aina kiiltävää, noin 3 - 7 cm pitkää. Uusittu rotumääritelmä tunnistaa enemmän värejä kuin vanha, jonka mukaan vain musta, valkoinen ja kaksivärinen musta-valkoinen olivat hyväksyttäviä. Nykyiseen kirjoon kuuluvat myös fakó (kermanvärinen eri tummuusasteissa, rotumääritelmän uudessa suomennoksessa mielestäni hieman epäonnistuneesti "kellanruskea"), tuhkanvärinen (sininen), ruskea ja cifra (blue merle), kaksivärisyys ei ole enää toivottua. Rodussa syntyy jonkin verran myös rotumääritelmässä mainitsemattomia värejä, sekä sellaisia jotka ovat rotumääritelmän mukaan hylkääviä virheitä. Mudin turkki on säänkestävä ja oikeanlaatuisena takkuuntumaton. Sitä ei trimmata tai laiteta, hoidoksi riittää harjaus/kampaus silloin tällöin ja pesu tarpeen mukaan. Mudeilla esiintyy harvinaisena erimittaisia luonnontöpöjä häntiä. Mudin rekisteröity maailmanlaajuinen kanta on hyvin pieni, eräiden arvioiden mukaan n. 1000-1200 yksilöä. On esitetty arvioita, että Unkarissa olisi saman verran, tai enemmän, rekisteröimättömiä yksilöitä. Mudin rotukirja on edelleen avoin, rotuun otetut koirat merkitään Unkarissa ns. R-rekisteriin (entiseltä nimeltään B-rekisteri), ja niitä voi käyttää jalostukseen tietyin edellytyksin. Mudista ei ole tullut - ehkä vaatimattoman ulkonäkönsä vuoksi - suosittua rotua. Mudi ei ole jakaantunut käyttö-, näyttö- tai muihin linjoihin, ja tilanne tulee toivottavasti pysymäänkin sellaisena. Mudi on varsin heterogeeninen rotu, ja samassakin pentueessa voi olla hyvinkin erinäköisiä ja -kokoisia yksilöitä. Monimuotoisuus on mielestäni paremminkin positiivinen kuin negatiivinen asia.  Linkkejä muille sivuille täällä.