uutiset vuodelta 2006 (arkisto)


14.12.2006
Suomen toinen kroatianpaimenkoirapentue syntyi tänään, komeat 6+3 mustaa vipeltäjää :). Onnea Tuus kennelin väki! Pentujen emä on suomalainen agilitykroaatti "Puubi" ja isä meidän Lunan slovenialaistunut veli Grom. Suomalaisten kroaattien määrä nousi kertaheitolla 11 kappaleesta 20:een!

10.12.2006
Mudin PEVISA-ohjelmaan tulee muutoksia vuoden 2007 alusta. Rotujärjestön jäsenet ovat äänestäneet tiukemman ohjelman puolesta, joka tulee siis nyt SKL:n hyväksymänä voimaan. Uuden ohjelman mukaan mudilta vaaditaan lonkkakuvauslausunnon lisäksi silmä- ja polvitarkastuslausunnot. Lisäksi lonkkaniveldysplasian raja-arvoksi tulee C, joten koiralla pitää olla lausunto jo ennen astutusta. Entisessä PEVISA:ssa vaadittiin vain lonkkakuvaus, raja-arvoa ei aiemmin ollut. Mielestäni tervetullut uudistus! Lisätietoa mm. Kennelliiton sivuilla.

9.12.2006
Messariin osallistuttiin kahden "lainakoiran" voimin, eli sijoitusnarttu Stiva (Severina Slavonski Brod) sekä jalostusoikeusuros Atos kävivät pyörähtämässä kroatianpaimenkoirakehässä. Ainoana narttuna esiintynyt Stiva oli VSP ja siten myös V-06, ja nappasi toisen suomalaisen CACIBinsa. Koko potin (ROP, SERT, JV-06 ja V-06) vei ensimmäisessä näyttelyssään upeasti Atosin kroatialaissyntyinen junnuikäinen poika Mawlch Satir (om. Tuus kennel). ONNEA Tarja, Tommi ja Satir! Isäpappa Atos sai tällä kertaa EH:n - sen tyyppi ei miellyttänyt tuomaria (Anneli Sutela) yhtä paljon kuin kahden muun. Kehässä muuten nähtiin taas uusi kroatianpaimenkoiraennätys kun kokonaista kolme kappaletta esitettiin samassa näyttelyssä :P

Mudikehässä ei esiintynyt tällä kertaa "omia tai varastettuja", mutta seurattiin tietysti tapahtumia, tulokset foorumilla.


4.12.2006
Kiró (Takkutukan Supersalmiakki) sai viralliset tuloksensa Kennelliitosta: lonkat A/A ja kyynärät 0/0 eli priimat nivelet :). Myös polvet tutkailtiin virallisesti ja olivat samaten kunnossa, 0/0.

3.12.2006
Wesley (Kökényfia Címer) nousi agilityssä maxi kakkosiin tänään Kotkassa :)! Herran tulos oli -6,97 joka oli nopein nolla 33 maxi1-luokan osallistujasta eli myös palkintopalli kutsui.  Suurensuuret onnittelut jälleen Kirsi ja Wee!

19.11.2006
Wesley (Kökényfia Címer) aitoi tänään Helsingissä toisen nollatuloksensa agilityssä maxi1-luokassa ja on nyt siten yhtä nollaa vaille kakkosluokkalainen :). Wesleyn aika oli -10,21 ja sijoitus 3./54. Isot onnittelut Kirsi & Wesseli!

15.11.2006
Kiró (Takkutukan Supersalmiakki) kuvauksissa, jäämme odottelemaan virallisia tuloksia lonkista ja kyynäristä. Myös selkää läpivalaistiin yhden kuvan verran ja ranka oli muuten kunnossa, mutta viimeinen selkänikama on hieman liian lyhyt. Mitään haittaa tästä ei pitäisi neidille onneksi olla. Epähuomiossa tutkimatta jääneet polvet katsastetaan joulukuun alkupuolella. Kiitos Pasi ja Tiitu!

4.11.2006
Buda (Uncia du Clos Saint-Joseph) ja Mari koiratanssivat Janakkalassa ja sijoittuivat kuudensiksi 14 koiran alokasluokassa :). Elviksen ”(You’re the) Devil in disguise”-biisin tahtiin jammaillut pari sai lisäksi toisen kunniamainintansa (johon vaaditaan vähintään arvosana "hyvä", 80% sekä teknisistä ansioista että taiteellisesta vaikutelmasta) tästä luokasta. ONNEA Mari ja Buu!

Samana päivänä Matti (T. Eliksiiri) ja emäntänsä Malla avasivat misseilyuransa Espoon pentunäyttelyssä, saldona ROP-pentu :). Ainoana kroatianpaimenkoirana esiiintyneen Matin tuomaroi Pentti Mattson. Muhkeat onnittelut Malla ja herra Näsä!


3.-5.11.2006
Reissasimme viikonlopun Virossa mm. osallistuen lauantaina KV-näyttelyyn Tartossa. Ainoina rotujensa edustajina esiintyneet Temppu (Madraz-Bunda Azazello) ja Luna (Mawlch Gara) valmistuivat valioiksi ja nappasivat kolmannet CACIBinsa molempien ollessa ROP :). Molempien rotujen tuomarina toimi romanialainen Cristian Stavarache.

22.10.2006
Osallistuimme Nastan (Mustapippurin Mansikkamissi) kanssa isoon, 21 koirakon etsintäkokeeseen Rotikossa Haminassa. Pitkän päivän päätteeksi kotiintuomisena oli tulos tottis 91, maasto 173 yht. 264 p. II EK1 ja sijoitus 2./6 :). Tarkkuusetsintä harmillisesti 0 p. (/20), muut osa-alueet onnistuivat ok. Lisää juttua kokeesta foorumilla.

21.10.2006
Kävimme Lunan (Mawlch Gara) kanssa PERA A-kokeessa Helsingissä ja läpäisimme sen yleisarvosanalla "hyvä" :). Juoksuisena Luna joutui suorittamaan kaiken viimeisenä ja ohjaajalta taisi ehtiä katketa ajatus päivän mittaan, sen verran paljon pyyhkeitä tuli hihnan sille päälle raunio-osuudessa (siitä arvosana "hyvä"). Koiraa sensijaan pidettiin kovasti lupaavana ja se paikkoi hyvin ohjaajan tumpeloutta tänään :P. Aiemmin aamulla suoritimme tottelevaisuuden arvosanalla "erittäin hyvä" ja ketteryyden samaten arvosanalla "erittäin hyvä".

13.-15.10.2006
Osallistuimme Tempun ja Nastan kanssa Suomen Mudiyhdistyksen pk-leirille joka pidettiin Punkalaitumella majatalo Hiidenhelmessä. Lauantaina jäljestettiin pellolla Pirjo Ojala-Laineen johdolla ja sunnuntaina metsässä Virpi Laamasen ohjauksessa. Erittäin hauska ja hyödyllinen viikonloppu, kiitos kaikille!

7.10.2006
SUURENSUURET ONNITTELUT KROATIAN AGILITYMAAJOUKKUEELLE MAXIEN MM-JOUKKUEKULLAN JOHDOSTA :)!! Joukkueeseen kuuluivat Alen Mareković (Mawlch kennel) & bordercollieuros Cap, Tanja Janeš (Con Maige kennel) & kroatianpaimenkoiranarttu Mishka (Miska Certisa) sekä Domagoj Vidović & tervueren Hita. Kuvia esim. täällä ja täällä. Mahtavaa :)! Kisojen kotisivut löytyvät osoitteesta www.agility-wc2006.com.

1.10.2006
Atos teki suomalaisen näyttelydebyyttinsä tänään Hyvinkäällä, pokaten SERTin ja ROPin :). Kroaattituomari oli tässä Suomen Seurakoirayhdistyksen erikoisnäyttelyssä Satu Tanner. Onnea Virpi ja Atos!

Myös Teuvo (T. Superhessu) kävi katsastamassa näyttelyn meininkiä turistina :) 


23.9.2006
S-pentujen isäpappa Sulo (Mustantassun Sulo, om. & ohj. Terhi Multamäki) kilpaili tänään piirinmestaruudesta etsintäkokeessa ja kruunattiin Helsingin Seudun Kennelpiirin ykköseksi lajissa tuloksella 262 p. (t87 m175), kakkostulos, EK3 :)

Myös Nastan veli Tarmo (Mustapippurin Matadoori, om. & ohj. Eeva Sankari) osallistui kokeeseen, lajina haku, ja voitti upeasti Helsingin Seudun Kennelpiirin mestaruuden ensimmäisissä arvokisoissaan pisteillä 247 p. (t92 m155), kakkostulos, HK3 :)

SUURENSUURET ONNITTELUT MOLEMMILLE! Tarkemmat kisaselostukset löytyvät molempien koirien omilta kotisivuilta: Sulon löytyvät täältä (kts. "Ajankohtaista") ja Tarmon täältä (kts. "Urapolut"). Alla vielä mudimestarit yhteiskuvassa, vas. Terhi & Sulo ja oik. Eeva & Tarmo.


17.9.2006
Nasta (Mustapippurin Mansikkamissi) osallistui tänään ensimmäiseen hakukokeeseensa Vantaalla. Muu meni aika mukavasti putkeen, mutta kolmesta ukosta yksi jäi metsään - maastosta kuitenkin tasan tarvittavat 150 p. (henkilöetsintä 120 ja esineet 30), ja tottiksesta 92. Yhteensä siis 242 p. kakkostulos ja HK1 :). Tuomarina toimi Vesa Häkkinen. Eniten mieltä lämmitti useamman ihmisen positiiviset kommentit Nastan työskentelystä (ja hauskaa meillä olikin) :)

6.9.2006
Luna (Mawlch Gara) tokoili toista kertaa AVO-luokassa ja sai toisen ykköstuloksensa :). Arki-iltatoko koiran levättyä päivän laakereillaan ei tunnu sopivan tälle sähikäiselle parhaalla mahdollisella tavalla, pientä hössötystä siellä täällä ja vaatimattomat yhteispisteet 164 (seisominen taas 0...). Luokan tuomaroi Reija Puolakka.

25.-28.8.2006
Vietimme pitkän viikonlopun Ruotsissa mm. osallistuen lauantaina unkarinlaisten paimenkoirien erikoisnäyttelyyn Motalassa, ja sunnuntaina MH-testiin Strängnäsissä.

Vanha ukko Temppu (Madraz-Bunda Azazello) misseili itsensä erkkarissa mudien VSP:ksi ja ROP- sekä BIS4-veteraaniksi, ja valmistui samalla Ruotsin valioksi :). Nasta (Mustapippurin Mansikkamissi) oli PN4. ROP oli nuorten luokan narttu Mog-Ur's Mrs Raja ja ROP-pentu Mog-Ur's Mr Armas. Mudeja oli ilmoitettu 15 aikuista ja 6 pentua, aikuiset tuomaroi Dr. András Kovács Unkarista, pennut Ann Gistedt Ruotsista. Tulokset ja kuvat päivittynevät myös ruotsalaisen rotujärjestön sivuille: www.svkfur.com.

Sunnuntaina Luna (Mawlch Gara) otti osaa ruotsalaiseen Mentalbeskrivning Hund (MH) -luonnekuvaukseen Strängnäsissä - erittäin mielenkiintoinen kokemus! Lisää testistä esim. Saksanpaimenkoiraliiton sivuilla. Luna todettiin tiettävästi täyspäiseksi ja laukausvarmaksi tapaukseksi :). Tulos osa-alueineen Lunan omalla sivulla, linkki yllä.


26.8.2006
Emma (Ema Certisa) osallistui ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä Hämeenlinnan KV:ssa ja heti kotiintuomisina junnuluokasta SERT ja ROP-pytty :). Tuomarina toimi Rita Kadike-Skadina Latviasta. Poseerauskuva ja arvostelu neidin omalla blogilla, onnea Siru ja Emma! 

20.8.2006
Nasta (Mustapippurin Mansikkamissi) tokoili jälleen voittajaluokassa, tällä kertaa Janakkalassa. Yhteispisteiksi saimme kasaan 269 jolla toinen VOI-ykkönen ja kakkossija luokassa. Tällä kertaa liikkeestä istuminen nollille (meni maahan, -30 p.)...ruutuun mentiin pienen siirtelyoperaation jälkeen ja siitä 7, hyvä fiilis ruudun epäonnistuttua useammassa aiemmassa kisassa!

Myös Luna (Mawlch Gara) kilpaili samassa kokeessa, AVO-luokasta ykkönen pisteillä 178 ja luokan neljäs sija. Muuten hyvin mennyttä esitystä rikkoi seisomisen nolla Lunan plätsähdettyä maahan (-20 p.). Kokeen tuomarina toimi Marita Packalen.


19.8.2006
Wesley (Kökényfia Címer) kisaili Kouvolan näyttelyssä ja pokkasi ekan SERTinsä ROP-ruusukkeen kera :). Virolaisen Maret Kärdin kehässä esiintyi neljä mudia, joista ainoana narttuna nuorten luokassa Kiró (T. Supersalmiakki), tuloksena EH1. Onnea Kirsi & Wesley sekä Pasi ja Tiitu kera Kirón! Kaikkien osallistujien tulokset arvosteluineen foorumilla.

12.8.2006
Manta (T. Superlatiivi) osallistui Raision näyttelyyn ja kotiin lähti neidin ensimmäinen SERT sekä ROP-pytty :). Mudeja oli kehässä kaksi narttua, tuomarina toimi Marija Kavčič Sloveniasta. Onnea Iitu ja Manta!

Mantan Nasta-äippä (Mustapippurin Mansikkamissi) kilpaili samana päivänä Liedossa tokossa, tulos VOI1 257 p. ja kisailuoikeus EVL:ssä. Ainoana VOI-koirana Nasta pokkasi automaattisesti myös luokkavoiton :P. Muuten ihan ok pistesuora, mutta ruutu tuntuu olevan meille oikea murheenkryyni, siitä taas 0 (eli -40 p.) Nastan lähdettyä määrätietoisesti sivussa oleville luoksetulon merkeille... Tuomari oli Kari Blomqvist.


30.7.2006
Buda
(Uncia du Clos Saint-Joseph) ja Mari osallistuivat ensimmäisiin virallisiin koiratanssikisoihinsa alokasluokassa ja sijoittuivat toiseksi (viidestä kilpailijasta) kunniamaininnan kera :). Kuman myötä parilla on halutessaan oikeus kilpailla astetta korkeammassa luokassa (avoin luokka). Mari ja Buda tanssahtelivat Catherine Ferryn "Un, Doix, Trois"-kappaleen tahdissa ja pääsivät myös Turun Sanomiin. ISOT onnittelut!

29.7.2006
Yhdistetyt mudi- ja kroatianpaimenkoiratreffit keräsivät Kellokoskelle parikymmentä rotujen harrastajaa, kiitos kaikille kivasta päivästä! Lisää juttua ja linkkejä kuviin mm. Terhin sivuilla, Tempun treenigalleriaan myös tulossa kuvia vanhan herran ekasta kohtaamisesta suojeluhihan kanssa :P

6.7.2006
Mantan (T. Superlatiivi) viralliset lonkka- ja kyynärlausunnot tulivat Kennelliitosta: A/A ja 0/0 eli priimat nivelet :). Polvet siis jo aiemmin virallisesti 0/0.

1.7.2006
Nasta (Mustapippurin Mansikkamissi) otti osaa TOKO-joukkue-SM:iin Unkarinpaimenkoirat ry:n joukkueessa. VOI-luokassa kisaillut Nasta sai 204,33 p. ja kolmostuloksen ruudun ja istumisen mentyä nollille, sijoitus kuitenkin 25./61. Olin kovasti tyytyväinen Nastan tekemisen intoon hellesäässä :)

Nastan lisäksi joukkueeseen kuuluivat Nina Kauhanen & puliuros Portier's Oboy-Romai "Obe" (ALO1 177 p.) ja Satu Arola & Mustapippurin Neropatti "Neri" (ALO3 126 p.). Minikokoinen joukkueemme keräsi yhteensä 507,33 pistettä ja sijoittui sijalle 43./71. Kuvia joukkueesta Unkarinpaimenkoirat ry:n sivuilla (kts. "Uutiset").


27.6.2006
Manta (T. Superlatiivi) kävi lonkka-, kyynär- ja polvitutkimuksessa: polvet terveet eli nollat, siisteiltä näyttäneiden lonkkien ja kyynärien virallista arviota jäädään odottamaan Kennelliitosta. Kiitos Iitu!

17.6.2006
Stiva (Severina Slavonski Brod) kävi pentujensa kasvettua kolmikuisiksi avaamassa kroaattien luonnetestitilin Helsingin raunioradalla, tuomareina Jorma Piiroinen ja Bengt Söderholm. Nyt 10 kk Suomessa asustellut Stiva sai tulokseksi +110 p. laukausvarma, muut osa-alueet plussalla paitsi taisteluhalu pieni (-1). Ei mielestäni pöllömmin ex-kennelkoiralta, Stivalla tuntui olevan hauskaa, ja se mm. nauratti kaikkia nousemalla kelkan kyytiin istumaan melkein heti sen pysähdyttyä :). Osa-alueiden arvosanat numeroin ja sanoin Stivan omalla sivulla (linkki yllä).

16.6.2006
Buda (Uncia du Clos Saint-Joseph) ja Mari jammasivat tänään koiratanssikisoissa Lahdessa voittaen seitsemän koirakon harjoitusluokan Mamban "Sä onneni oot"-biisin tahdissa :). Lisää juttua Marin näppikseltä keskustelupalstan koiratanssiaiheessa. ONNEA!

10.-11.6.2006
Tänä viikonloppuna riitti hulinaa Helsingissä EUV-näyttelyn ja unkarinpaimenkoirien erikoisnäyttelyn tiimoilla, ensiksimainitussa paimenkoirat arvosteltiin lauantaina, ja mudien erkkari oli vuorossa sunnuntaina. Lisäksi lauantaina Unkarinpaimenkoirat ry. järjesti iltaohjelmaa, jonka tottis/haku/agilitynäytökseen myös Temppu (Madraz-Bunda Azazello) ja Nasta (Mustapippurin Mansikkamissi) osallistuivat (tottikseen). Suomalaisten ystävien lisäksi viikonloppua vietti kanssamme myös norjalainen mudikasvattaja Inga Realfsen (kennel Sigerdriva), joka oli tullut tutustumaan suomalaisiin mudeihin. Nyt olikin loistava tilaisuus, sillä erkkariin oli ilmoitettu kokonaiset 36 mudia (paikalla oli myös lukuisia turistikoiria)! EUV-näyttelyynkin oli ilmoitettu 18 kpl, suurin osa tosin samoja koiria kuin erkkarissa. Kaikki viikonlopun tulokset luettavissa keskustelupalstalla molempien rotujen osalta!

"Omasta jengistä" EUV-näyttelyyn osallistui kaksi kroaattineitiä (ainoat kroatianpaimenkoirat), 7 kk ikäinen Emma (Ema Certisa), sekä Luna (Mawlch Gara). Emma oli hienosti ROP-pentu, ONNEA Siru ja Emma :)! Luna sai EH:n ollen tuomarin mielestä turhan kevytluustoinen yms.

Erkkariin ottivat osaa kaikki Nastan pennut: tytöt Manta (T. Superlatiivi) ja Kiró (T. Supersalmiakki) sekä poika Teuvo (T. Superhessu), kaikille junnuluokasta ERI :). Nuorten luokan uros Wesley (Kökényfia Címer) sai tällä kertaa nollan puuttuvan hampaan vuoksi, vaikka siitä esitettiin virallinen SKL:n hammastodistus. Paperit eivät kuitenkaan tällä kertaa kelvanneet vaan nollia tuli useammallekin tapaturmaisesti hampaan menettäneelle koiralle. Avoimen luokan uroksissa kisaillut Konsta (Uros du Clos Saint-Joseph) oli ERI2, siskonsa Buda (Uncia du Clos Saint-Joseph) sensijaan sai myös nollan hammaspuutoksen vuoksi (Budan kohdalla aito yhden P2:sen puutos). Vanha ukko Temppu (Madraz-Bunda Azazello) voitti veteraaniurokset ja sijoittui PU2:ksi sekä oli VSP-veteraani :)

Kiitos kaikille mukavasta viikonlopusta!


7.6.2006
Luna (Mawlch Gara) otti osaa Suomen Dobermannyhdistyksen järjestämään BH-kokeeseen Helsingin Oulunkylässä ja läpäisi ongelmitta :). Tottiksessa muista (seuraaminen taluttimessa ja ilman, liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo, paikallamakuu häiriön alaisena) tuli arvosanaksi erinomainen, paitsi liikkeestä istumisessa Luna plätsähti vauhdilla maahan olematta kuulolla...siitä siis tällä kertaa puutteellinen. Kaupunkiosiossa ei huomautettavaa. Tuomarina toimi Jorma Suni.

Luna on ensimmäinen suomalainen BH-kokeen suorittanut kroatianpaimenkoira, eka tulos kohti pk-oikeuksia siis tehty, neljää vielä työstetään (vaatimus 5 kpl suoritettuja BH-kokeita).


4.6.2006
Buda (Uncia du Clos Saint-Joseph) kävi Klaukkalassa luonnetestissä, loppupisteinä +125 ja laukausvarma :). Tulos osa-alueineen Budan omalla sivulla (klikkaa nimeä), onnea Mari ja Buu! Tuomareina toimivat paljon mudeja testanneet Jorma Piiroinen ja Bengt Söderholm.

30.5.2006
Temppu (Madraz-Bunda Azazello) ja sisarukset juhlivat puolestaan tänään 11 v. synttäreitään! Kaikki viisi ovat edelleen hyvissä voimissa, ONNEA Hiski, Minttu, Esteri ja Rambo :)

29.5.2006
Nasta (Mustapippurin Mansikkamissi) ja muut M-pippurit täyttävät tänään 5 v.! Synttärionnittelut Tarmo, Romeo, Ilo, Poju, Rölli, Flyte ja Ping (kaksi viimeksimainittua muuttivat Kanadaan pikkupoikina) :)!

21.5.2006
Lunasta (Mawlch Gara) tuli tänään muotovalio Aptus-näyttelyssä Helsingissä, samalla taskuun kilahti toinen suomalainen CACIB :). Ainoana rotunsa edustajana esiintyneen Lunan tuomaroi kroatialainen Boris Špoljarić (kroatialaisten rotujen erikoistuomari).

20.5.2006
Konsta (Uros du Clos Saint-Joseph) ja Maria korkkasivat tänään pk-uransa Parkanossa hienolla ykköstuloksella ALO-jäljeltä! Tottiksesta 75 p. ja maastosta lähes täydet, 197, yhteensä 272 p. ja JK1 :). Muhkeat onnittelut Maria ja Konstaapeli!!

Emma (Ema Certisa) osallistui tänään ensimmäiseen pentunäyttelyynsä Tampereella, tuloksena heti ROP-pentu :). Emman tuomaroi Tarmo Viirtelä. ONNEA Siru ja Emma!


6.5.2006
Suomeen saapui tänään kolme uutta kroatianpaimenkoiravahvistusta kerralla, kun herrat Atos (5 v.), Čane Slavonski Brod (2 v.) ja Atosin poika Mawlch Satir (8 vko) lensivät Kroatiasta Suomeen. Atos ja Čane (uudelta kutsumanimeltään Peikko) ovat omia hankintojani, Satirin omistavat Tarja Uuskivi ja Tommi Raita-Aho (Kennel Tuus). Suuri kiitos avusta kuuluu jälleen Alen Marekovicille (Kennel Mawlch)! Atosille ja Peikolle on tulossa omat sivut. 

Uusimmat tulokkaat nostavat Suomen kroatianpaimenkoiramäärän yhteentoista (6 urosta ja 5 narttua), joista tämän vuoden puolella saapuneita/syntyneitä 8 kpl (4 suomalaissyntyistä pentua ja 4 tuontia). Aiemmin on Suomeen tuotu Biba "Puubi" v. 2002, Mawlch Gara "Luna" v. 2004 ja Severina Slavonski Brod "Stiva" aikuisena v. 2005. Kaikki tähänastiset tuonnit ovat kroatialaissyntyisiä.


18.4.2006
Vietin pidennetyn pääsiäisloman aurinkoisessa Unkarissa käyden mm. mudien erikoisnäyttelyssä Szilvásváradissa. Mukaan tarttui myös kermanvärinen reipas pikkumudi Puszták-Népe Bátor "Urho", josta lisää hieman myöhemmin oman sivun muodossa. Vajaa nelikuisen Urhon isä on Mortunfalvi-Szilaj Apaj ja emä rotuunotettu Piros.

Poissaollessani omat kroaattipennut (ikää 4 viikkoa) olivat pitäneet hauskaa Haydenin kanssa ottaen koko kämpän ja terassin haltuun pienen krokotiililauman voimalla :)

Alla Urho sunnuntaina 16.4.2006 vielä Unkarin maaperällä:


9.4.2006
Luna (Mawlch Gara) ja muut Mawlch G-pentueen jäsenet täyttivät tänään 2 vuotta! Syntymäpäiväterkut myös sisaruksille: Garo (Luka) asuu Hollannissa, Gera Slovakiassa, Gidan Ranskassa ja Graa ja Grom Sloveniassa! Kiittäminen näistä mainioista nappuloista on kasvattajia Alenia ja Saraa, sekä pentueen vanhempia Citaa ja Apoa :)

Päivitetty omien kroaattipentujemme pentupäiväkirja sekä pentueen oma sivu kuvagallerioineen. Kaksi urospentua vielä vapaana!


29.3.2006
Takkutukan S-pennut 1 v. :)! Muhkeat synttärionnittelut Kiró, Manta ja Teuvo!

24.3.2006
Mudipentusuunnitelmat haudattiin tältä hektiseltä keväältä ja siirrettiin talvelle 2006/2007. Kisakalenterien kiivas selaus on aloitettu :). Lisää pentuja-sivulla.

Päivitetty lisäksi mm. pentupäiväkirja.


17.3.2006
Stiva (Severina Slavonski Brod) synnytti Suomen ensimmäisen kroatianpaimenkoirapentueen tänään :)! Lisää juttua mm. pentupäiväkirjassa.

9.3.2006
Kroaattinarttu Stiva (Severina Slavonski Brod) röntgattiin tänään 53. tiineyspäivänä ja viisi pentua näkyi! Naperoita odotetaan maailmaan ensi viikon aikana. Lisätietoja pentuja-sivulla ja pentupäiväkirjassa.

25.2.2006
Muditytöt Tuikku (Mustantassun Säde), Buda (Uncia du Clos Saint-Joseph) ja Nasta (Mustapippurin Mansikkamissi) kisailivat tänään Janakkalan tokossa, kaikki ensimmäistä kertaa niissä luokissa mihin osallistuivat (Tuikku EVL, Buda AVO, Nasta VOI).

Päivän mahtavin uutinen oli Tuikun ykköstulos ja ensimmäinen kiinnitys TVA-arvoon heti ekasta EVL-kokeesta - muhkeat onnittelut Riikalle :)! Ykkönen tuli pisteillä 261 vaikka ruutu oli 0 (-40 p.), loistavaa! Tuikku myös voitti luokan (7 kilpailijaa)! Tuomarina toimi Tuija Sere.

Buda sai myös ykkösen AVO-luokassa pisteillä 172 p. ja lunasti sillä osallistumisoikeuden voittajaan, upeaa Mari :)! Budan ja Marin sijoitus oli 5./17, luokan tuomaroi Kari Kielo.

Nastalla meni voittajassa kaksi kallista liikettä, ruutu ja kaukokäskyt, nollille (-90 p.). Kymppejä kuitenkin rivissä 6 kappaletta ja työskentely iloista ja vauhdikasta, ei voi murjottaa vaikka kaivattua ykköstä ei tällä kertaa tullut :). Tuomari oli Kari Kielo.

Myös kroaattineiti Luna (Mawlch Gara) oli ilmoitettu karkeloihin (AVO), mutta aloitti juoksun ja joutui jäämään kotiin.


4.2.2006
Mudiherra Konsta (Uros du Clos Saint-Joseph) nousi tänään agilityssa maxi kolmosiin Kirkkonummen kisoissa :)! Konstan tulos hyppyradalla oli 0 vp ja aika -10.55, näillä irtosi toinen sija (33 kilpailijaa), SERT ja siirto ylimpään luokkaan. Mahtavaa Maria ja Konsta, ONNEA :)!

3.2.2006
Vajaan vuoden Riihimäen-keikan jälkeen sijaitsemme taas Vantaalla, Ruskeasannassa. Uusi osoite etusivulla.

28.1.2006
Emma (Ema Certisa) muutti omaan sijoituskotiinsa tänään ja tulee harrastamaan mm. agilityä omistajansa Sirun kanssa. Lykkyä :)!

21.1.2006
Turun KV-näyttelyyn osallistuivat meiltä kroaattinarttu Luna sekä mudiuros Temppu, lisäksi esillä oli mudikasvatti Manta ekaa kertaa junnuluokassa. Tuloksina oli karvattomalle Lunalle NUO EH1, Temppu VET PU2 ROP-VET ja Manta JUN EH1.

Oli kiva nähdä taas porukkaa, extraonnittelut mudikehässä hienosti pärjänneille Noelle ja Siljalle ROP:sta SERT:n ja CACIBin kera, sekä Vimmalle ja Marjolle VSP:stä ja inttivalioon oikeuttavasta vikasta CACIBista! Kaikki tulokset foorumilla.


10.-19.1.2006
Kroaattinarttu Stiva (Severina Slavonski Brod) lensi kanssamme Kroatiaan reiluksi viikoksi ja astutettiin 15.-17.1. Zagrebissa asuvalla herrasmiehellä Edo Certisalla :). Piinaava odotus alkoi... Lisätietoja yhdistelmästä pentuja-sivulla. 

Stivan heilastelun lomassa tapasimme runsaasti myös muita kroatianpaimenkoiria ja omistajia, ja mukaan tarttui myös pieni tyttö nimeltään Ema Certisa (alla) :). Uusi tulokas nostaa Suomen tämänhetkisen tiettävän kroatianpaimenkoiraluvun kolmesta neljään. 

Slovenian visiitillä moikkasimme mm. pientä cifraa agilitymudia Šjaa (Őzugrató Búzavirág) joka edusti Sloveniaa viime vuoden MM-kisoissa (medi). Myös muita MM-agilitykisakoiria otti osaa Ljubljanan KV-näyttelyn yhteydessä järjestettyyn epäviralliseen agilityyn, mm. maailmanmestaruuden mediluokassa v. 2005 voittanut pyreneittenpaimenkoira, mielenkiintoista agilitynoviisille :). Sloveniassa starttasi myös Lunan sisko Mawlch Graa.

Vastaanotto Kroatiassa oli erittäin lämmin ja kokemus mahtava, kuten yleensä aika loppui kesken.... Erityisen extraison kiitoksen kaikesta avusta ansaitsevat Alen ja Sara Mareković (Mawlch kennel) sekä Tanja Janeš (Con Maige kennel) :)

Zagrebissa 11.1.2006 kroaattijengin kera - vas. Apolon, 
Miška Certisa, Edo Certisa (Eddie), Atos ja Severina Slavonski Brod (Stiva).


15.1.2006
Mudikasvattimme Kiró (Takkutukan Supersalmiakki) korkkasi virallisen näyttelyuransa Lahdessa junnuissa ja oli kolmesta koirasta ROP pokaten siten myös ekan SERTinsä :). Tuomarina toimi Leni Nousiainen. ONNEA missi-Kiró ja kotiväki :)!

2.1.2006
Kroatianpaimenkoiraneiti Stivan (Severina Slavonski Brod) juoksu alkoi heti tammikuun alussa ja lähdemme astutusreissulle Kroatiaan tapaamaan Eddie-sulhoa (Edo Certisa) :). Kroaattipentuja toivottavasti odotettavissa maaliskuussa 2006.

« Takaisin vuoden 2007 uutisiin

Uutiset vuodelta 2005 (arkisto) »